”Miksi hatkata?”
Olipa kerran päivä, jolloin elämä tuntui maailmanlopulta 15-vuotiaan nuoren silmin. Perheessä asiat eivät olleet hyvin ja...
Yksin hän on huoneessaan,
huokaisee, tulevaisuus on sumuinen.
Hatkaaminen, tuntematon kutsu,
uuden matkan aloitus, pelon tuoma haaste.
Kaupungin vilinä, vieras maisema
ahdistus seuraa, kuin varjo varjoa.
Voimattomuus valtaa joka solun,
epätoivo kaikuu, kuin kaukainen huuto.
Hän löytää voiman olla oma sankarinsa,
hatkattu sielu, vahvempi kuin koskaan.
Hatkansa päättyi, mutta ei onnellisesti,
kadotettu sielu etsii turvaa vanhasta muurista.
Ahdistus puristaa tiukemmin, kun paluu alkaa
laitoksen huoneet tuntuvat tutuilta, mutta vieraalta.
Hän, vaikka yksin, ei ole hylätty,
sillä ympärillä tukiverkosto, lämpöinen syli.
Kun hän huomaa, että yhteys on voimaa,
hän jakaa tarinansa, antaa toivoa toisille.
Laitoksen huone muuttuu askelmaksi,
kohti valoa, vapauteen ja omiin unelmiin.
Hatkattu sielu